Käyttöliittymä Suomi ( Interface )
Sisältö Kaikki ( Content )
Ostoskori 0.00 Luo uusi tunnus
Sulje

Akulla päähän

Blogi
8.5/10
2010-06-03 14:30:00


Suomessa on muistini mukaan ainakin jostain 90-luvun lopulta lähtien yritetty lanseerata markkinoille jos jonkinlaista miestenlehteä suhteellisen laihoin tuloksin – enkä nyt tarkoita tätä lehtipisteiden ylähyllyjen ja divarien takahuoneiden kamaa, vaan erilaisia miehille suunnattuja kiiltokuvamaisia lifestyle/aikakauslehtiä, yrityksiä naistenlehtien vastineiksi. Men´s Health, Miesten Gloria, Suomen Kuvalehti Mies ja mitä näitä on, jo pelkät nimet aiheuttavat myötähäpeää ja vaivaantuneen olon – ei näin.

Koska ihmisen muisti on tunnetusti lyhyt ja historia on osoittanut, ettei virheistä välttämättä oteta opiksi, ollaan tämän asian suhteen näköjään jälleen koittamassa kepillä jäätä. Tällä kertaa on saatu neronleimaus käyttää apuna yhtä Suomen tunnetuimmista brändeistä, Aku Ankkaa. Tuleva lehti kantaa ytimekästä nimeä Aku. Ei ole vaikeaa päätellä, että tekijät laskevat lukijapohjaa löytyvän kaikista niistä sadoistatuhansista suomalaisista, jotka ovat vuosien mittaan lukeneet Aku Ankkaa. Juuri Akustahan on vuosien mittaan muodostunut lähes suomalaisten kansallisomaisuutta, sympaattinen ja rakastettu epäonnen apostoli.
    Ei käy kieltäminen, jonkinlainen hyväksikäytön maku tämän projektin yllä leijuu. Pitäisikö tässä nyt viipymättä perustaa Pro Aku Ankka-liike ja jalkautua kaduille osoittamaan mieltään – antakaa Akun olla!

Koska lehti ei ole vielä edes ilmestynyt, on sisällöstä tietysti paha mennä sanomaan mitään. Jos Aku päinvastaisista odotuksistani huolimatta toimiikin, on samakaltaisille konsepteille varmasti sen vanavedessä tilausta. Tässä muutama nopea idea:

Roope
Lehti rikkaille ja vaikutusvaltaisille.

Peter
Lehti miehille jotka tykkäävät leikkiä roolileikkejä ja pukeutua vapaa-ajallaan tiukkoihin ihonmyötäisiin asuihin.

Wagner
Klassisen musiikin erikoislehti maskottinaan tunnettu suomalainen sarjakuvahahmo.

Muumi
Lifestyle-lehti nudisteille.

Jukka
Bookmark and Share



Käyttäjien kommentit



Odottaa kommenttiasi








Naapurit: Esittely
0€
Suomi
Sieltä jostakin
12,40€
Suomi
Herra Koipeliini
19,50€
Suomi

Insanity Streak: 1
3,45€
Suomi

Elvis: 1
0€
Suomi


Matkapuhelin | Tuki | Käyttöehdot | 2010 © Yritys

Suomi English Русский